Ensi vuonna olemme Oulussa 7.—8.6.2017!

Tule mukaan syventämään omaa osaamistasi ja verkostoitumaan muiden alan ammattilaisten kanssa. Seminaarissa ei unohdeta myöskään rentoa yhdessäoloa.

Oulun seminaariin on ilmoittautunut jo yli 200 osallistujaa.

» Ilmoittaudu nyt!
 


Kuntavaikuttajat ja yrittäjät kohtasivat
Porissa 18.—19.5.2016

Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari järjestettiin tänä vuonna Porissa. Tapahtuma keräsi 18.—19.5. Poriin noin 900 kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua, yrittäjävaikuttajaa ja muita kunta-alan asiantuntijoita.

Palautekyselyn perusteella seminaari onnistui hyvin. Saimme kokonaisarvosanan 8,5 kouluasteikolla mitattuna ja esitysten yleisarvosana oli 8,3.

Seminaarin parasta antia olivat Tuulenmäen, Aron ja Pentikäisen asiantuntijapuheenvuorot sekä yrittäjyyttä nuorille — energiaa kuntaan -teemaseminaari ja juontajamme Kaisa Löfgren.

Palautekyselyyn vastanneiden kesken arvotun osallistumisen ensi vuoden seminaariin voitti Heikki Kuurne Joutsasta ja mobiilisovelluksessa olleeseen kyselyyn vastanneiden kesken arvotun osallistumisen voitti Jussi Lehtonen Isostakyröstä. Onnea voittajille!
 

Porissa pidetyn Kunnallisjohdon seminaarin 2016 aineistot ja esitykset



Ainutlaatuinen kuntavaikuttajien, yrittäjien ja elinkeinopolitiikan toimijoiden kohtaamispaikka

Kunnallisjohdon seminaari on järjestetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien joka vuosi. Viime vuosina kävijäennätykset ovat menneet uusiksi:

  • Vuonna 2012 Jyväskylässä järjestettyyn seminaariin osallistui 500 yrittäjää ja kuntavaikuttajaa,
  • vuonna 2013 Lahdessa yli 500 osallistujaa,
  • vuonna 2014 Seinäjoella oli 700 osallistujaa ja
  • vuonna 2015 Kuopiossa 5.—6.5. seminaarissa oli mukana yli 750 osallistujaa.
  • vuonna 2016 Porissa 18.—19.5. seminaarissa oli mukana lähes 900 osallistujaa.
     

Tutustu edellisvuosien seminaareihin.
 


Lisätietoja

Susanna Kallama, p. 040 587 2445, susanna.kallama@yrittajat.fi
Hannamari Heinonen, p. 050 567 3395, hannamari.heinonen@yrittajat.fi

 



 


 


Kaksi minuuttia elinvoimaa

Suomen Yrittäjät on julkaissut videotiivisteet julkisista hankinnoista, monituottajamallista ja yritysmarkkinoista.

Tien hyvään hankintaa tai toimiviin yritysmarkkinoihin sekä monituottajamallin hyödyt saat selville kahdessa minuutissa.